lauantai, 12. toukokuuta 2012

Kevään trendivärinä oranssi

Piha on vielä lohduttoman näköinen, siellä täällä sojottaa oranssi keppi, jonka merkityksen tietää vain sen sinne laittanut, oven pielet on taas koristeltu oranssilla teipillä ja ensi viikolla oranssi merkkausväri piirtää pihan linjat kaivinkonetta varten. Tämä kesä ja kevät menevät siis liputtaessa oranssilla värillä.

Sisällä viimeiset kaakelit on saatu paikoilleen, pesuhuoneen ja vessan kattopaneelit ovat loppusuoralla ja sitä myöden saamme vähitellen vallattua muissa huoneissa elintilaa rakennusmateriaaleilta. Sinänsä kattopaneelit yhden makuuhuoneen lattialla, muut tavarat toisen lattialla eivät ole haitanneet elämistämme. Niin kuin meiltä on kysytty, mitä me kolmen hengen perheessä teemme niin monella huoneella – pidämme, nautimme tilasta, lämmitämme ja siivoamme.
Oma duuni sisällä etenee hyvin, siinä vauhdissa kun jaksamme ja ehdimme. Jonkin verran aikaa menee askarteluun ja häivyttämiseen. Halogeenivalaisinten suojakupuja ei saatu kaiverrettua raudoitusten takia tarpeeksi syvälle, joten kattoon piti tehdä lisäkoolaus ja höyrynsulkumuovin tiiviiksi saamisen takia suojakupuihin kiinnitettiin vielä kipsilevyt. Erityisen tyytyväisiä olemme siihen, että maltamme kiinnittää kattopaneelit klipseillä, naulapyssyyn tartumme vasta kattolistojen kiinnityksessä.
Halogeenivalaisimen suojakupu ja siihen kiinnitetty kipsilevy.

Kattolaudoitus...

... pian valmiina.

Sisälle on tilattu viimeisetkin valaisimet. Yläkerran vessaan tulee perus Jono-valaisin ja porraskäytävään led-seinävalaisin. Kun saamme loput paneelit kattoihin, kutsumme sähkömiehen asentamaan viimeisetkin valaisimet.

Podiumin Glasgow-seinävalaisin. Kuva lainattu
Vähitellen siirrymme ulkohommiin. Kaivinkone tulee tosiaankin reilun viikon kuluttua pihaa muokkaamaan, ja siitä alkaakin sitten oma urakkamme pihan laitossa – nurmikkoa ja havuja.

Talon ja tallin valmisteleminen ulkorappauksia varten on jo aloitettu. Ihan kuten sisällä, jäi myös ulkopuolella osa laastivalumista meidän itsemme poistettaviksi, vaikka sen piti olla niin selvä juttu, ”aina päivän päätteeksi”. Lisäksi aikaa ja uretaania on kulunut ikkunoiden asentamiseen, jotka ovat jääneet tähän saakka lähinnä kiinnitetyiksi. Harmittaahan se, kun kaikki tämä piti olla tehtynä ”valmiissa paketissa”, mutta ei auta muu kuin tarttua petkeleeseen ja pulloon ja tehdä hommat valmiiksi ennen ulkorappauksia.


Ikkunan ja ovien pielien täytöt on aloitettu ja kotiin tullessani rappari varoitteli, etten ihan säikähdä, he kun innostuivat hiukan paikkailemaan taloamme. En säikähdä – hyvää vauhtia mennään kohti valmista taloa J
Uusina asukkeina naapurustossa sinisorsia, lokkeja ja joutsenia.

keskiviikko, 18. huhtikuuta 2012

Saunan rakennusta

Saunaa on rakennettu koko perheen voimin, niin että lapsikin sen tietää, kun on uretaania hiuksissa ja sikabondia sormissa. Saunassa ollaan siinä vaiheessa, että laudekorkeutta on kokeiltu ja kiuaskin kaivettu paketista mallattavaksi. Kuluu kevytbetonitulppia, ruuveja, uretaania, sauna-satuja ja Muumilaakson tarinoita.
Kokeiltu on monenlaisia, mutta me luotamme näihin.

Yhdelle seinälle valittu kaakelointi on mielestämme tosi onnistunut valinta ja jo melko pitkälläkin valmistumassa.





Muiden saunan seinien rakenne vaihtelee sen mukaan, onko seinän takana kaakelointia vai ei.  Yhteen seinään tehdään vain yksi tuuletusrako ja eristelevyt on kiinnitetty seinään saneerauslaastilla, jonka päälle tulee koolaus ja panelointi. Muiden seinien rakenne on tuuletusrako, eristelevy, tuuletusrako ja panelointi. Koolauspuut kiinnitettiin jokainen seitsemältä korkeudelta liimalla, tulpalla ja ruuvilla. On ja pysyy kiinni!


Oma operaationsa oli jakotukin kotelointi. Siinä alaosa valettiin ensin sementistä ja valun yläpuolelle asennettiin kipsilevy, joiden päälle tulee vesieristyksen jälkeen kaakelointi.


Emme pääse vielä vappusaunaan, mutta emmeköhän jo juhannuksena kylve! Ja jos ei mene kuin Strömsössä, tästä on niin lyhyt matka itse Strömsöhön, että sitten mennään sinne uimaan :)

maanantai, 9. huhtikuuta 2012

Sauna alkuun ja messuilta ilmapalloja

Vaikka sisällä on hyvinkin valmista, talon ulkopuoli taitaa olla niin keskeneräinen, ettei ainoakaan trulli uskaltautunut pääsiäisenä vitsojen kanssa oven taakse. Höh! Meillä kun oli varauduttu munavuoren kanssa pikkutrulleja ilahduttamaan! Pääsiäiskokkotunnelmaan pääsimme kuitenkin helposti - katselemalla naapurin kokkoa ikkunasta.
Pian kuitenkin hyöritään täyttä häkää pihaa kuntoon. Pihasuunnitelma alkaa olla valmiina ja kaivinkone tilattuna. Nyt vain kuumeisesti odotellaan lumien sulamista, joka oli jo hyvässä vauhdissa ennen kuin takatalvi yllätti.

Talon rappausvärikin on todennäköisesti päätetty. Olemme käyneet pariinkin otteeseen katsomassa yhtä paikallista taloa, ja Fesconin hennon keltainen 156 on valintamme – siis ehkä. Ikkunoiden ja ovien pielet on laudoitettu täyttöjä varten. Tositoimiin ryhdytään kesällä.


Kevään rakennusmessut eivät enää tässä vaiheessa omaa rakennusprojektia jaksa innostaa kovin paljon, mutta kun Seinäjoen Pytinkimessut olivat paremmin kuin matkan varrella, piipahdin siellä toteamassa, että paljon on tehty – onneksi! Messujen anti jäi oikeastaan yhteen ideaan saunavalaistuksesta ja kolmeen pikkuneidille tuotavaan ilmapalloon. Puutarhasuunnitteluun ja pihan laittoon messuilla ei valitettavasti ollut mitään, jos anniksi ei lasketa pihakiviesitettä.
Kaakeleiden saumat saivat vihdoinkin saumasuojan päällensä. Jos siitä nyt mitään hyötyä on, ei ainakaan haittaakaan taida olla. Yläkerran pesutilat alkavat olla viimeisiä silikoneja ja kattopaneeleja vailla valmiina, jos nyt ei oteta huomioon valaistuksia, jotka ovat sähkömiehen vastuulla. Saamme siirtyä toden teolla saunaa tekemään. Kaakelit on tilattu ja kaakeliseinä MT:llä tasoitettu ja hiottu. Sauna-Sadut ja koolauspuut ovat pinossa odottamassa pääsyään seinille, ruuvit, lyöntitulpat sun muut ostettuina. Tällä vauhdilla ehdimme ehkä juhannussaunaan, mutta mikäs tässä hyvää odotellessa J
Ikkunaseinälle kaakelia, muualle puuta.

sunnuntai, 25. maaliskuuta 2012

Kaikin puolin kätevää!

Meillä lapsiperheessä päivää rytmittävät päiväunet, ja uuden kodin monet ikkunat ja terassikatokset ovatkin osoittautuneet varsin käteviksi. Neiti laitetaan nukkumaan sen mukaan, minne ei tuule eikä aurinko pääse kuumentamaan vaunuja. Riippumatta siitä, minne kulmalle vaunut parkkeerataan, pääsee ikkunoista katselemaan unen edistymistä. Sopivimmaksi paikaksi on osoittautunut pääsisäänkäynnin katos, sillä päiväunien aikaan saattaa olla mahdollisuus ehtiä itsekin sohvalle, josta voi eteisen liukuovikaapiston peilioven kautta nähdä eteisen ikkunan kautta vaunuihin – kätevää!
Kätevää on myös se, että yläkertaan on saatu asennettua wc-istuin ja muut kalusteet. Myös suihkut ja varmuuden vuoksi laitettu pesukoneliitäntä ovat paikoillaan, vaikka ympärillä vielä hiukan keskeneräistä onkin.

Huuhteluvesi vedettiin seinän läpi saunan jakotukilta.



Ja kyllä, keskusimurin roskaluukku keittiössä on kätevä, samoin kuin koko keskusimuri. Varsinkin kun mies on, jos nyt ei innostunut imuroinnista, niin ainakin imuroinut aikaisempaan verrattuna huomattavasti enemmän.
Aikaa alkaa mennä talon valmistelussa ulkorappauksia varten. Ikkunat vaikuttavat paikoin olevan lähinnä kiinnitetyt ja saamme pursottaa uretaanipullon jos toisenkin vielä ennen ikkunanpielien viimeistelyä. Lisäksi laativalumien poistoon vierähtää oma aikansa.
Alkavalla viikolla matka käy peräkärryn kanssa puuta ostamaan. Kattopaneelit ja saunan koolaukset pitää saada aluilleen ja pihasuunnitelman luonnostelun aika käy vähiin…  Rakentaja lepää lähinnä unissaan J Mutta uudessa kodissa on ihanaa!

lauantai, 10. maaliskuuta 2012

Kotona raksalla

Raksa pysyy siististi pesuhuoneen oven takana, mutta hiljaiselon jälkeen olemme heränneet henkiin ja suunnittelemaan saunaa. Päätimme kaakeloida saunassa yhden seinän kokonaan, jolloin myös ikkunan ympärystä saadaan laitettua siististi. Ei ollut mitään suurta innostusta ja riemua marssia kauppoihin kaakeleita etsimään, mutta melko vaivattomasti löytyi silmää miellyttävä kohtuuhintainen kaakeli.
Valintamme saunaan on himmeä Habitat Black 12,5 x 50 (ylhäällä keskellä).
Vessan oven karmi paikoillaan, laatoitukset loppusuoralla.

Sauna vielä alkutekijöissään.

Tumman puhuva kaakeliseinä saa ympärilleen vaaleaa puuta eli vahvoilla vaalean ja lähes mustan kontrasteilla jatketaan sisustusta.
Pesutiloihin on saatu hankittua, mutta ei tosiaankaan vielä kiinnitettyä, sekä wc-paperiteline että pyyhekoukut. Koukut tuli ostettua kahteen kertaan, mutta onneksi paikallisessa K-Raudassa ymmärretään väsynyttä rakentajaa ja saimme palautettua ensimmäiset, ei niin sopivat koukut.

Tilasimme jo yhden keittiön pöydän, mutta onneksi siinä oli niin pitkä toimitusaika, että ehdimme muuttaa mieltä, perua pöydän ja tilata toisen, ruokailuerkkeriin paljon paremmin sopivan pöydän. Ruokailutilan koko 3 m x 3 m mahdollistaa mainiosti neliön mallisen pöydän ja nyt on tulossa vieläkin pidemmällä toimitusajalla 150 x 150 cm kokoinen pöytä Pohjanmaalta.
Tämä pöytä, mutta suurempana (Kuva lainattu Askon sivuilta).

Kevät tulee kohisten, lumet ovat sulaneet katoilta ja piha alkaa paljastua sieltä täältä lumen alta. Takkatulen ääressä on ihana istuskella illat, mutta eipä tässä auta muu kuin pian tarttua toimeen ja alkaa toden teolla suunnitella pihaa. Suunnitella ulkorappauksia. Suunnitella kesää, ja ehkä vähän lomaakin…